Sairausvakuutusmaksua myös ulkomailta

Ulkomailla yli 3 vuotta työskenteleviltä aletaan periä sairausvakuutusmaksu ja heidän työnantajiltaan työntanajan sosiaaliturvamaksu vuoden 2004 alusta lähtien. Lakimuutos koskee niitä ulkomailla työskenteleviä suomalaisia, jotka edelleen kuuluvat Suomen sosiaaliturvan piiriin. Nykyisen käytännön mukaan ulkomailla työskentelevän tuloista ei pidätetä maksuja sen jälkeen, kun henkilö ei ole enää Suomessa yleisesti verovelvollinen eli kolmen vuoden ulkomailla työskentelyn jälkeen. Tarkoituksena on, että myös ulkomailla pitempään työskentelevät rahoittavat sosiaaliturvaansa niin kauan, kun heillä on oikeus saada etuuksia Suomesta. Maksujen suuruus määräytyy henkilön ns. eläkepalkan perusteella.

Ensi vuoden alusta myös eräiden EU- tai Eta-maissa asuvien eläkkeensaajien on alettava maksaa sairausvakuutusmaksua Suomeen. Muutos koskee niitä eläkkeensaajia, jotka asuvat toisessa EU- tai Eta-maassa ja saavat eläkettä Suomesta, mutta joiden sairaanhoidon kustannuksista Suomi on velvollinen vastaamaan.

Tyypillisesti muutos koskee vakinaisesti Espanjassa asuvia henkilöitä, jotka saavat eläkettä ainoastaan Suomesta ja joille Kela on antanut päätöksen, etteivät he enää muuton jälkeen kuulu Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin. Ennen ensi vuonna toteutuvaa maksuvelvollisuuden laajennusta he eivät ole maksaneet sairausvakuutusmaksua Suomeen. Jos eläkkeensaaja kuitenkin maksaa Suomessa eläkkeestään 35 prosentin suuruisen lähdeveron häneltä ei peritä erillistä sairausvakuutusmaksua.

Lähde: Kelan Sanomat 3/2003
Hilkka Nakari, tiedottaja/Kela

Return Ticket

8.9.2003


«Syyskuu 2010
MaTiKeToPeLaSu
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930   

© Return Ticket® 1997-2008. Return Ticket is a registered trademark of RT Return Ticket. All Rights Reserved. By Nomovok.