Saksalaisen ja suomalaisen kulttuurin eroista

Saksalaiset uskovat maailmaan, jota hallitsee järjestys - kaikella ja kaikilla on paikkansa äärimmäisen tehokkaassa suunnitelmassa. Järjestys on saksalaisen mukaan saavutettavissa jos vain on riittävästi sääntöjä, säädöksiä ja menettelytapoja, joita myös noudatetaan. Myös jokaisen Saksassa tilapäisestikin oleskelevan tulee noudattaa sääntöjä. Ulkomaalaisen ei anneta tehdä virheitä rauhassa, vaan yleensä löytyy nopeasti joku, joka neuvoo henkilökohtaisesti kuinka piha pitää haravoida tai mihin kohtaan voit jättää kaupassa ostoskärrysi seisomaan.

Saksalaiset yrittävät välttää virheitä, sillä virheiden tekemisestä saa heti kuulla. He haluavat ylläpitää järjestystä ja yhdenmukaisuutta, tarkoitus ei ole olla toista kohtaan töykeä. Saksalaiset ovat vilpittömiä ja otaksuvat muidenkin olevan.

Saksalaiset yrittävät olla vaivattomia ja velvollisuudentuntoisia kansalaisia. Tiheään asutuissa maissa kuten Saksassa ja Japanissa, paine sulautua muuhun joukkoon on hyvin suuri. Saksassa omintakeisuus ei ole mikään ansio, eikä saksalainen halua, että häntä pidetään omituisena tai poikkeavana persoonallisuutena. Tapoihin ei kuulu vitsailu ja tästä johtuen he saattavat vaikuttaa huumorintajuttomilta.

Saksalainen ei solmi kevytmielisesti ystävyyssuhteita, mutta ystävystyttyään saksalainen on yleensä lojaali ja uskollinen. Saksalainen appiukkoni vastasi kysymykseeni: miksi saksalaisen kanssa ystävystyminen on niin vaivalloista, että on olemassa sananlasku, joka kertoo olennaisen tästä aiheesta. Sen sisältö on, että ystävyys sinetöityy vasta, kun henkilöt ovat syöneet yhdessä säkillisen suolaa tyhjäksi.

Saksassa arvostetaan irtainta ja kiinteää omaisuutta. Prameat rakennukset, huonekalut, autot ja hienot vaatteet ovat tärkeitä statussymboleita. Niiden avulla tehdään vaikutus kanssaihmisiin. Myös lasten kasvatuksessa on tärkeää, että heidät ympäröidään vauraassa yhteiskunnassa kaikilla fyysisillä ja materiaalisilla mukavuuksilla.

Saksassa asuvat suomalaiset ovat kokeneet saksalaisen ja suomalaisen kulttuurin hyvinkin erilaiseksi. Yhteisiä piirteitä on silti monia, esimerkiksi samanlainen asenne ajankäyttöön ja käsitys omasta rehellisyydestä. Molemmilla kansoilla on lisäksi taipumus esiintyä töykeästi ja olla avoimesti eri mieltä - sen sijaan että turvauduttaisiin diplomaattisiin sanakäänteisiin. Saksalaisten suhtautuminen ulkomaalaisia kohtaan on avoimen ennakkoluuloista. Saksa on rekrytoinut ulkomaalaista työvoimaa jo vuosisadan vaihteesta lähtien. Ulkomaalaisen väestön osuus lisääntyy jatkuvasti, sillä kauimmin asuneet siirtotyöläiset hakevat myös omaisensa Saksaan ja perustavat perheitä. Saksassa ulkomaalaisen työvoiman osuus on korkea verrattuna muuhun Eurooppaan. Saksassa ulkomaalaisen väestön osuus koko väestöstä on siten huomattava, noin viisi miljoonaa on lähtöisin muualta.

Ulkomaalaisongelmat ovat kärjistyneet viime vuosien aikana Saksassa, ulkomaalaisiin kohdistuvasta vihasta on tullut poliittinen kysymys. Vihan kohteena ovat etupäässä kolmannen maailman eri maista kotoisin olevat pakolaiset sekä turkkilaiset siirtolaiset. Turkkilaisten ja saksalaisten välistä kanssakäymistä ei juuri ole, eivätkä saksalaiset sitä toivokaan. Suhtautuminen turkkilaisia kohtaan on huomattavasti ennakkoluuloisempaa kuin esimerkiksi kreikkalaisia tai italialaisia kohtaan. Turkkilaiset vaikuttavat vieraammilta kulttuurinsa vuoksi. Heitä pidetään laiskoina, likaisina ja väkivaltaisina.

Suomalaisten asema on Saksassa hyvä. Suomalaiset eivät eroa ulkonäöltään, tavoiltaan, eivätkä uskontokunnaltaan saksalaisista. Suomalaiset osaavat usein myös saksaa ja heillä on hyvä koulutus.

Saksalaisten ihannekuva suomalaisista on heidän välittämänään erityisesti suomalaisten luonnollisuutta, vieraanvaraisuutta, kansallista itsenäisyyttä ja naisten itsenäisyyttä korostavaa. Suomalaisuuden suosiota osoittaa myös se, että Saksalais-suomalainen seura on Saksassa toimivista saksalais-ulkomaalaisista ystävyysseuroista suurin ja sen jäsenistöstä on valtaosa saksalaisia.

Suomenkielen opiskelu on myös suosittua harvinaisten kielten joukossa. Kotikaupungissani Dussseldorfissa (n 500 000 asukasta) on pelkästään Volkshochschulessa eli Kansalaisopistossa tänä syyslukukautena 6 eri suomen kielen ryhmää.

Anne Kupila 6.12.2000

Anne Kupila on Saksa-asemamaavalmentajamme


«Tammikuu 2009
MaTiKeToPeLaSu
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 

© Return Ticket® 1997-2008. Return Ticket is a registered trademark of RT Return Ticket. All Rights Reserved. By Nomovok.