Autoverotuksen muutoksenhaku

Julkaistu 17.09.2008

Autoverotuksen muutosta haettava oikaisuvaatimuksella

A utoverolain muutoksenhakua koskevat
säännökset muuttuivat 1.5.2008.
Lainmuutoksen jälkeen veron määräämistä
tai palauttamista koskevaan päätökseen
on ensin haettava muutosta oikaisuvaatimuksella
ja vasta siitä annettuun
päätökseen voi hakea muutosta valittamalla.
Aikaisemmin on voinut valittaa suoraan
verotuspäätöksestä. Silloin valitus
toimitettiin automaattisesti hallinto-oikeudelle,
jos Tullin oikaisukäsittelyssä ei
ollut suostuttu kaikkiin vaatimuksiin.
Nyt lainmuutoksen jälkeen täytyy
tehdä erillinen valitus, jotta asian voisi
saattaa hallinto-oikeuden käsittelyyn.
Muutoksenhaun määräajat säilyvät ennallaan.
Oikaisuvaatimus ja valitus on
siis jatkossakin tehtävä kolmen vuoden
kuluessa sitä vuotta seuraavan kalenterivuoden
alusta, jona vero on määrätty tai
palautettu.
Lakimuutos purkaa Helsingin
hallinto-oikeuden ruuhkia
Lainmuutoksella myös hajautetaan autoverotusta
koskevien valitusten käsittely
kaikille hallinto-oikeuksille. Aikaisemmin
autoverovalituksia on käsitelty vain
Helsingin hallinto-oikeudessa. Toimivaltainen
hallinto-oikeus määräytyy lainmuutoksen
jälkeen verovelvollisen kotikunnan
mukaan.
Muutetun lain säännöksiä sovelletaan
sekä lainmuutoksen jälkeen vireille
tuleviin että Tullissa lainmuutoksen
voimaantullessa jo vireillä oleviin niihin
muutoksenhakuihin, joita ei ole vielä käsitelty
oikaisumenettelyssä. Voimaantulosäännöksen
mukaan valitukset, jotka on
tehty Tullille ennen lainmuutosta, käsitellään
oikaisuvaatimuksina, ja Tullin päätökseen
on haettava muutosta erikseen
valittamalla. 
Teksti: Hanne-Riikka Nalli
Tullihallitus
Verotusosasto
Lähde: Tulliviesti 2 - 2008 www.tulli.fi

«Tammikuu 2009
MaTiKeToPeLaSu
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 

© Return Ticket® 1997-2008. Return Ticket is a registered trademark of RT Return Ticket. All Rights Reserved. By Nomovok.